Elämä on ylä- ja alamäkiä

Vankina oleminen ei  alkuun ollut yhtä rankkaa, kuin olisi voinut olettaa. Juhana siirsi minut Turun linnaan, sillä selvästi pelkäsi minua, ja syystäkin. Jos vain saisin hänet käsiini...
 Veljeni salli vaimoni ja minun olla yhdessä vankeina, ja elimmekin hyvin onnellisia aikoja.  Kaarina oli aina hyvä puhumaan kanssani. Hän ymmärsi minua. Muut väittävät olevani hullu, mutta he eivät vain ymmärrä.
Saimme Kaarinan kanssa poikamme Henrikin 1570. Tämä ei ensialkuun vaikuttanut Juhanaa häiritsevän, kunnes sota syttyi Venäjää vastaan ja Juhana ilmeisemmin pelkäsi mahdollisten lapsieni valtaa, joten hän erotti minut ja rakkaan Kaarinani.
Kirjoitan tätä tekstiä, vangittuna Örbyhusin linnassa, syöstynä vallasta, erotettuna Kaarinastani, vartioiden tuoma paskainen hernekeitto edessäni. Olen ollut vankina jo yhdeksän vuotta, neljä vuotta olen ollut erossa Kaarinastani. Juhana joutuu maksamaan tästä kaikesta viellä joko minun tai Jumalan toimesta. Mutta nyt lopetan hetkeksi kirjoitteluni, ja syön tuon hernekeiton.
Tälläisessa linnassa elelen vankeuttani.

Rakkauden hinta

Minkä minä sille voin ketä rakastan ja ketä en. Tätä eivät veljeni Juhana ja Kaarle ymmärtäneet. Rakkauteni Kaarina Maununtytärtä kohtaan on koitunut minulle kohtaloksi. Luulin kaiken kääntyvän parhain päin ja meidän vallitsevan ikuisesti, kun hänen kanssaan menin naimisiin heinäkuun 4. päivä. Seuraavana päivänä oli kauniit kruunajaiset, jossa rakkaastani Kaarinasta kruunattiin Ruotsin kuningatar. Petturiveljeni halveksivat ja eivät hyväksyneet aviolittoani ja kruunajaisia. Aateliston voimin he syöksivät minut vallasta ja tässä nyt olen, vankeudessa omassa linnassani, Tukholmassa, vaimoni kanssa. Vain hän ymmärtää minua.

Juhana on nyt uusi kuningas. Kaikki mitä hän on aina halunnutkin, hän on aina saanut. Kuinka hän saatoi tehdä minulle, veljelleen, tällaisen teon? Vaikka pientä kiistaa meillä on ollut, ei se ole tämän arvoista. Mitään väärää häntä kohtaan en ole koskaan tehnyt.

Uusi kuva veljestäni Juhanasta. Hänellä on nykyään melkein yhtä komea parta kuin minullakin.

Miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä

Helvetin Sture-suku, mitäs menivät juonimaan minua vastaan. Saavatpahan muut esimerkin heistä. Kruunua vastaan juoniminen on vakavin rikos, ja he ansaisivat kuolla. Ne ketkä minua yrittivät rauhoitella ovat heikkoja ja tyhmiä. He eivät näe sitä, mitä minä näen. Valehtelijoita kaikkialla.

Surmautin viisi jalosukuista petturia Uppsalan linnassa 24. toukokuuta 1567. Nils Sturren surmasin itse. Ottakoon opikseen heistä kaikki petturit, tätä kuningasta vastaan ei juonita ilman vakavia seurauksia.
Sekaisin he luulevat minun olevan, ja pah! He eivät ymmärrä. En olisi uskonut, että assistenttini ja opettajani Dionysius Beurreus olisi ollut yksi heistä. Uskoin hänen aina ymmärtäneeni minua. Hänen ei olisi koskaan pitänyt yrittää rauhoitella ja yrittää saamaan minua myöntämään tekojani. Nyt hänkin, ystäväni, makaa kuolleena.

Tanskakin on vain yksi este tielläni. He saavat maksaa vahingosta, mitä he ovat tehneet Ruotsin eteläosiin. Pian he saavat polvistua minun, Itämeren herran, edessä!

Vähän asiaa mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, ettei Sture-suvun murhaaminen auttanut mitään. Minä olin vain suutuspäissäni heidän petturuudestaan sekaisin, se on ihan ymmärrettävää, ja toivottavasti vielä hengissä olevat Sturet antavat minulle anteeksi.

Uppsalan linna, kaunis kuin mikä. Kuitenkaan en takaisin ole menossa hakemaan lisää katumusta tästä murhanäyttämöstä.

Saavutuksia, ja jännitystä Tanskan puolelta

Juhana ja hänen vaimonsa on saatu vangituksi ja tuotu takaisin Ruotsiin. Turun linna kukistui 12.8.1563. Hänen 1200 miehinen "armeija" ei kauaa kestänyt voimakkaan armeijani piirityksen alla. Otimme myös linnasta mukaan keikenlaisia taideteoksia, jotka ovat kieltämättä erittäin viehättäviä. Juhana ja hänen vaimonsa ovat nyt vangittuna Tukholmassa. Tämän suhteen en voisi olla iloisempi.

Taisteluni Itämeren hallinnasta on kärjistynyt sotaan Tanskaa vastaan. Haluan murtaa Tanskan vallan Itämerellä, ja yllättäen he eivät tästä hirveästi tykänneet. Tanskalaiset ovat muutenkin olleet erittäin epäkunniottavia, ja ansaisevat hieman kurmuutusta. Lähetin miehiä Tanskaan sopimaan naimaliitosta, mutta he torjuivat mieheni. Tämän takia otinkin ihan vain vittuillakseni Norjan ja Tanskan vaakunat osaksi omaani, onhan Tanskallakin minun kolme kruunuani omassaan. He saavat valitaa asiasta niin paljon, kuin vain lystäävät. Odotan helppoa ja varsin lyhyehköä sotaa.

Mahtaa Juhanaa vituttaa kun tämmösen linnan tyhmyydellään meni menettämään

Juhana alkoi niskuttelemaan

Juhanan perkele meni sitten vastoin tahtoani naimaan Puolan hallitsijan sisaren Katariina Jagellonican 4. 10. 1562. Miksei hän vain voinut naida vaikka sitä Kaarina Hannuntytärtä, olihan heillä jo lapsiakin. Tämä ei käy lainkaan päinsä, sillä olen jo jonkin aikaa valmistautunut sotaan Puolaa vastaan. Juhana kusi hommat pahemman kerran.
Mitä hän oikein ajattelee? Vähän aikaa sitten hän epäonnistui minun määräämässäni kosintaretkessä Elisabet I:sen kanssa. Minulla ei siis ole vieläkään puolisoa. Ja sitten hän menee naimaan Puolan hallitsijan sisaren. Nyt hän saa tuta Ruotsin kuninkaan vallan ja väistyä armeijani tieltä. Siellä hän Turun linnassa nautiskelee italialaisin tavoin. Tämä on aivan väärin.

Olen jo yrittänyt saada Juhanan tulemaan takaisin Ruotsiin selittämään tekojaan, mutta hän kieltäytyi. Kuka hän luulee olevansa. Olenkin jo saanut valtiopäivät tuomitsemaan Juhanan kuolemaan, ja aionkin lähettää 10 000 päisen armeijani piirittämään Turun linnaa.
Veljeni vaimo Katariina Jagellonica. Ei ehkä ihan kuolemisen arvoinen tyttönen. Kuva vuodelta 1553.

Kuninkaana on hyvä olla

Minusta on vihdoin tullut kuningas. Rakas isäni Kustaa Vaasa menehtyi 29. 9. 1560. Hän oli odottanut kuolemaansa jo jonkin aikaa ja pitikin hienon jäähyväispuheen keväällä muistellen menneitä. Kauan hän jaksoi taistella. Hänet haudattiin juhlallisesti, niin kuin kuninkaan kuuluukin.

 Mutta nyt minä olen Ruotsin kuningas. Juhanaa mahtaa hieman vituttaa. Aion sinnitellä maan päällä mahdollisimman pitkään, jottei Juhanalla ole minkään näköisiä mahdollisuuksia saada kruunua. Pitäisi varmaan kosia vaikutusvaltaista puolisoa, joka olisi Ruotsin kuninkaan arvoinen. Maalaistytöt eivät kelpaa. Englannin kuningatar Elisabet I voisi olla mainio saalis. Meillä onkin sama syntymävuosi. Nyt kun olen kunigas voisi luulla, että kelpaisin.

Kuvassa viehättävä Elisabet I. Maalaajana ollut Steven van der Meulen. Maalattu 1563.

Tavoitteeni kuninkaana on parantaa suhteita Venäjään ja estää Juhanan suunnitelmat ystävystyä Puolaan, ja muutenkin olisi vallan mainiota, jos kukistaisin Juhanan lopullisesti.

Eka bloggaus:3

Terve kaikille hilpeille lukijoille. Olen Eerik XIV, Kustaa Vaasan vanhin poika ja perijä. En totisesti yhtään malttaisi odottaa olla kuningas. Ensiksi höpötän vähän perusinfoa itsestäni. Synnyin 13. joulukuuta 1533 kello 9 lauantaipäivänä Tre Kronorin linnassa Tukholmassa. Menetin äitini 2-vuotiaana, mutta sain äitipuolen kolmen ikäisenä. 

Minulla oli nuoruudessani eri opettajia, joista yksi oli Georg Norman, mutta hän ei kauaa viipynyt. Seuraava opettajani oli Dionysios Beurraeus. Hän opetti minua ja veljeni Juhanaa. Hänellä oli hiivatin tyhmä nimi, mutta hän oli silti varsin fiksu kaveri. Hänen ansiostaan nykyään olen varsin taitava kielissä ja matematiikassa. 

täs mä reteenä kuten aina. Partani on muuten komeampi kuin Juhanalla.